perjantai 28. marraskuuta 2014

Marraskuun ostokset

Tämän kuun aikana olen ostanut vain kahdeksan kynsilakkaa. Ellei Mimosa olisi pitänyt Helmerin tyhjennystalkoita, ostettuja lakkoja oli vain yksi OPI. Lakkojen lisäksi tilasin ebay.comista kynsikoristeita.


Ylärivi: On Her Majesty's Secret Service, Aquadelic, Frozen, Push-Pop it Real Good
Alarivi: Pigeage, Drama Queen, This is F$@#ing Awesome!, Emotions

Mimosalta ostin kaikki muut lakat paitsi OPIn Emotionsin ostin Blusherista. Blusher.fi on ihan uusi kynsijuttuihin keskittynyt nettikauppa ja sitä pitää sama tiimi kuin Livboxiakin. Emotions oli alennuksessa sillon kun sen tilasin ja tais maksaa 10,40€ ja postikulut ilmaset.

Ebaystä tilasinkin sitten kaikki koristeet: iso arkki valkoisia lumihiutale siirtokuvia (mistä vähän jo käytinkin näihin), neliön mallisia niittejä, pyöreitä monivärisiä niittejä, sekalaisia niittejä ja strassien nostamiseen apuna käytettävää "muovailuvahaa" (vaaleanpunainen pikkupala). Jossai blogissa törmäsin tuohon vahaan ja sattumalta myyjä keneltä siirtokuvat olin ostamassa myi myös sitä joten päätin kokeilla. Eli tosta vahasta kuuluu leikata tosi pieni pala, muovata sitä vähän ja laittaa vaikka hammastikun päähän. Strassit ja niitit tarttuu siihen kiinni ja ne on helpompi nostella kynnelle. Oon aikasemmin nostanu koristeita kastellulla dotting toolilla ja melko hankalaahan se on.



Nyt täytyy mennä suunnittelemaan kynsiä, sillä huomenna on Satakunnan kynsiharrastajien pikkujoulut Raumalla. Pitäis keksiä jotkut kivat vaatteetki päälle.


Hyvää viikonloppua♥

6 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia! :) Hauska idea tuo muovailuvaha :) Itse kuulin juuri, että sinitarraa voisi vastaavalla tavalla käyttää, ja kun ei nyt ole tarvetta muulle ebaysta (ainakaan pakottavaa, ainahan sieltä jotain mielellään ottaisi :D) niin taidanpa tyytyä sinitarratestailuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vaha on kyl tosi kätevä, just testasin sitä! Varmaan sinitarra ajaa ihan saman asian :)

      Poista
  2. IIks, mitä ostoksia :). Miltä myyjältä ostit nuo niitit Ebaystä? Ihania hyrriä, kun niissä on eri kokoja mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täs on sulle linkit niihi kaikkii :)

      http://www.ebay.com/itm/400611645549?_trksid=p2060778.m2749.l2649&ssPageName=STRK%3AMEBIDX%3AIT

      http://www.ebay.com/itm/221503035474?_trksid=p2060778.m2749.l2649&ssPageName=STRK%3AMEBIDX%3AIT

      http://www.ebay.com/itm/201179358975?_trksid=p2060778.m2749.l2649&ssPageName=STRK%3AMEBIDX%3AIT

      Poista
  3. Mie sain ylläripaketin mukana tuollaisen vahan, siinä oli nätti ruusukuvio sisällä :D

    Toivottavasti lakat on mieleisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, se on varmaa hienon näköne! Lakat on kaikki tosi kivoja, kiitos vaan :)

      Poista

Kiitos kommentista❤️