tiistai 9. syyskuuta 2014

Livbox: syyskuu 2014

Sanoin ihan ekassa postauksessa (ja tuolla "kuka?" välilehdellä myös), että joskus blogiin saattaa eksyä muutakin kuin kynsiä. Nyt olisi ensimmäinen postaus mikä ei liity kynsiin. Eli Livbox. Olen tilannut Livboxia melkein niin kauan kun se on ollut saatavilla. Ensimmäisen boxini olen saanut tammikuussa 2013 (piti oikeen mennä Livboxin sivuilta tarkistamaan).

Tänään tuli postissa syyskuun boxi ja tällä kertaa väri oli violetti.






Boxi sisälsi:

L'occitane Shea Butter Hand Cream -käsivoide
Söpö pieni matkakokoinen käsivoide. Tosi kätevä kantaa laukussa mukana. Ihan varmasti menee käyttöön! Boxissa oli myös koodi millä saa L'occitainen verkkokaupasta jalkavoiteen.

L'oreal Paris Elnett Satin Volume Excess -hiuskiinne
Matkakokoisia hiuslakkoja ei voi olla liikaa. Hyvän kokoinen laukussa kannettavaksi. Loppuu vaan niin äkkiä :D

L'oreal Paris Skin Perfection Unifying Day Moisturiser -päivävoide kasvoille
Livboxeista on tullut voiteita jonkin verran. En ole kaikkia edes ehtinyt testata.

Nivea Lip Butter Blueberry Blush -huulivoide
Tämän annan eteenpäin. En halua ottaa sitä riskiä, että jäisin taas huulirasvakoukkuun. Meni aika kauan päästä niistä lopullisesti eroon. Ei ollut kyllä yhtään kivaa, kun pahimmassa vaiheessa joutu laittaa huulirasvaa 5min. välein tai tuntu sille et huulet putoo pois. Jos huulirasva meni joskus "hukkaan", paniikki oli taattu.

Katy Perry Royal Revolution -tuoksunäyte
Tuoksunäytteet on aina kivoja! Mulla onkin jo ennestään Katy Perryn Killer Queen tuoksu.

Lumene Clear it up -geelipesu kasvoille
Erilaisia kasvojen puhdistus juttujakin on ollut boxeissa muutamia. Enkä ole ehtinyt niitäkään kaikkia kokeilemaan.


Kiva kokeilla uusia juttuja mitä ei itse tulisi ostettua ja sehän Livboxissa ideana onkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista❤️